Tänään on ollut yks hienoimmista päivistä vähään aikaan. Tää on ollut ihan mahtava. Tosin ei sillä normaalilla tavalla, että koulussa oli ihanaa, nauratti ja voi että kun on kivoja kavereita. Vaan mä oon tajunnut jotain aika suurta. Mä tiedän mitä mä aion tehdä isona ja mihin kouluun aion tän vuoden jälkeen suunnistaa. Vielä eilen jos olis kysytty, mulla ei olis ollu mitään tietoa. Tää on niin iso asia mulle, ettei mun tulevaisuus ole enää yks arvotus mulle. Se asia on stressannu mua ainakin tän yläasteen ajan ihan kamalasti, mutta viimein mä tiedän mitä mä haluan.

Mulla oli tänään opo-keskustelu ja puitiin siellä kaikenlaisia vaihtoehtoja läpi. Mä vähän pelkäsin aluks mennä sinne, koska ei mulla ollut paljonkaan mitään kiinnostuksen kohteita ja luulin ettei siitä olis mulle yhtään mitään apua. Aika kulu kuitenkin tosi nopeesti kun me juteltiin ja opo sai listattua mulle kolme koulua, jotka vois olla mun hakutoiveita yhteishaussa. Vaihtoehdoiks tuli IB-lukio, Petäjäveden lukio ja yks pieni lukio tästä meidän kunnasta, jonne en nimenomaan tahtoisi mennä, mutta onhan se tietty ihan järkevä vaihtoehto. Me käytiin läpi niitä asioita mistä mä oon kiinnostunu ja tuli selvästi esille mun haaveet toimittajan ammatista ja se, että mulla tosiaan olis eväitä sille alalle. Opo listas vaan alustavasti noita juttuja sen koneelle ylös, mutta noi olis ne mun päävaihtoehdot.

Mä olin aluks tosi kiinnostunut tosta IB-lukiosta, mutta kun aloin tarkemmin ajattelemaan, niin se vois olla aika vaikeeta. Ainakin se tuottais ihan mielettömästi töitä. Aloin miettimään, että miltä kuulostais kaikki matemaattiset termit englanniks ja sitten aikoinaan kaikki kirjotuksetkin olis englanninkielellä. Vois olla aika rankkaa pysyä opetuksessa perässä kaikkien noiden englanninkielisten termien keskellä. Toi Petäjävesi olis siinä mielessä parempi vaihtoehto, että saisin opiskella ihan suomenkielellä ja siellä voi opiskella myös kursseja tohon valokuvaukseen liittyen. Valokuvaus kiinnostaa mua ja kuvaaminen liittyy aika oleellisesti toimittajan työhön. Mutta se on sen verran kaukana, että mun pitäis muuttaa sinne asuntolaan. Se ei ole sinänsä este, äitikin sano että se on valmis päästämään mut sinne, jos mä haluan. Mua vaan jotenkin hirvittää, kun täytyis sitten pärjätä siellä ihan yksinään, ilman tuttuja kavereita tai äitin apua. Totta kai sieltä sais uusia kavereita nopeesti ja mä varmaan itsenäistyisin aikalailla ja saisin tosi paljon itsevarmuutta lisää, kun joutuisin hoitamaan niin paljon asioita ite. Se olis pelottavaa, mutta varmasti kannattavaa ja jollain tavalla palkitsevaa.

Mä oon koko tän päivän pyöritelly tota mielessäni, ja oon kallistunut vaan entistä enemmän ton Petäjäveden puoleen. Yhtäaikaa mua myös alkaa pelottaa ja tuntua epävarmalta sinne meneminen. IB-lukioon mä pääsisin helpommin kulkemaan kotoa, vaikka oliskin melko pitkä linja-automatka joka aamu. Mutta en usko että jaksaisin olla joka aamu ennen puolta seittemää odottelemassa linja-autoa ja iltapäivällä kotona noin viiden aikaan ja sen jälkeen iso kasa läksyjä, esitelmiä, tutkielmia -kaikki englanniksi. Mutta ÄÄÄÄ entäs se Petäjävesi sitten, pitää pärjätä kaikkien noiden hommien kanssa ilman vanhempien apua. Mutta musta tuntuu että mä selviäisin siitä, voin vaikka soitella joka päivä äitille ja kaikille vanhoille kavereille, jos se siitä on kiinni.

Oon toisaalta niin kovin innoissani tosta. Asuntolaan muuttaminen olis aika iso muutos mun elämässä. Pelottavan iso, mutta jotenkin niin kutkuttelevan ihana ajatus. Viikonloput ja lomat mä tietenkin viettäisin kotona, näkemässä parasta ystävää ja muita ihania kavereita.

Pääasia tässä kaikessa on kuitenkin se, että viimein mä tiedän mitä mä haluan isona tehdä. Kirjoittaa & valokuvata paljon. Mun tulevaisuus ei tunnu olevan enää niin vaakalaudalla.